Hullun koiranaisen eläintarha

Meillä on asunnossa noin 15 kompostiaidan palaa. Niiden tarkoitus on estää yhdeksän kuukauden ikäistä poikaamme repimästä kaikkea mahdollista lattialle ja syömästä niitä. Lattialla on jo kaikkea mahdollista, mutta se kaikki on sallittua ja lojumaan tarkoitettua. Ja sitten meillä on se porokoiranpentu, yhdeksän viikkoa vanha. Niiden aitojen tarkoitus on estää myös sitä koiranpentua repimästä kaikkea mahdollista maahan ja syömästä niitä.

Meillä on myös aikuinen koira, porokoira sekin. Sen kanssa on helppoa, se on koulutettu. Ja on meillä myös osittainen etäjäsen, lapinkoira, joka tässä elämäntilanteessa nauttii yksityisyydestä appivanhempieni kanssa elellen ja paljon aikaa mökillä viettäen.

Ja sitten meillä asuu vaimo ja mies. Molemmat sosiaali- ja terveysalalla työskenteleviä ja molemmilla omat hulluutensa, vaimolla koiraharrastukset, miehellä jalkapallo.

Jokin aika sitten pohdin blogin perustamista, koska elämässäni sattuu ja tapahtuu paljon. Päivittäin nauran itselleni, koirilleni, lapselleni tai elämälle ylipäätään. Meillä ei päiviä kuluteta sohvan pohjalla (paitsi joskus, jos ei jakseta muuta), vaan ulos lähdetään säällä kuin säällä ja metsään on päästävä monta kertaa viikossa. Koirat ja vasta taaperoikään tulossa oleva lapsi ovat sellainen kombo, että välillä sitä pohtii omaa järkeään. Minä halusin sen lapsen ja minä halusin myös sen purevan pienen koiranpennun. Minä haluan myös harrastaa, niin lapsen kuin koirien kanssa. Oma aika, sitä on ollut ennen tätä kaikkea, joten nyt ne alkavat, ruuhkavuodet. Hullun koiranaisen (=hukona) ruuhkavuodet.

Tässä blogissa kuvataan meidän arkeamme. Tervetuloa mukaan seuraamaan hullunkurisen koiraperheen aktiivista arkea. Teksteissä tarinoita aiheista laidasta laitaan, elämästä ylipäätään, koirista ja lapsista. Eipäs rajailla liikaa, niin saa haihatella ja haahuilla ihan vapaasti.